torstai 15. syyskuuta 2011

Getting familiar with the family

Salut! Tää blogin kirjottaminen on vähä jääny, ku minään päivänä ei oo tuntunu olevan aikaa! Eka viikko on ollu tutustumista tähän perhe-elämään ja au paireiluun ja mulla ei tavallaan oo jääny hirveesti vapaa-aikaa, mutta se kyllä tulee sitte, ku hommat selkiytyy. Mun mielestä on ollu vaan hyvä, että oon ekalla viikolla viettäny enemmän aikaa perheen, erityisesti lasten, kans, koska silleen opin tuntemaan ne paremmin. :)



Keskiviikkona lapset tuli aamulla herättään mut. Olin kyllä jo heränny. :) Ranskassa lapsilla ei oo keskiviikkosin koulua, mutta nää meidän lapset käy sillon parin tunnin pätkät english schoolissa ja bulgarian schoolissa, jotka on siis ylimäärästä tavallisen koulun lisäksi. Ja joo, hostäiti S on bulgarialainen, siks toi bulgarian school. ;)

Keskiviikko aamu vietettiin lasten kans pelejä (enimmäkseen afrikan tähteä) pelaten ja kattomalla Lumikki ja 7 kääpiötä dvd:ltä. Puolen päivän aikaan S tuli kotiin ja laitto lounaan. Lounaan jälkeen taas pelattiin ja 15:30 laitoin V:n valmiiksi bulgarian schooliin, johon S tuli sen hakemaan. Sillä aikaa pääsin viettään kahdenkeskistä aikaa E:n kans. Oltiin takapihalla ja juteltiin, sitte siirryttiin sisälle lukemaan kirjoja. E ei tykkää etanoista, eikä mistään ötököistä, mutta tykkää tosi paljon, ku sille luetaan storieseja. Musta se on kiva, koska mä tykkään lukea. :)

S ja V tuli kotiin, lapset meni kylpyyn ja S teki dinnerin, joka oli bulgarialaista suolasta piirakkaa ja kylmää jogurttikeittoa. Oli aivan sairaan hyvää!! :) Syötiin ja sen jälkeen hostisä E näytti mulle kuinka mun huoneen telkkari toimii. Nyt voin siis kattoo omassa huoneessa telkkariaki, jos koskaan löydän sille aikaa tai jos koskaan jaksan sitä tehä. Siis määhän katon telkkaria tosi vähän. Saas nähä alanko mä täällä kattoon enemmän. :D

Torstaina nukuin aika pitkään. Söin aamupalan rauhassa, mutta mulla ei jääny aikaa siistiä keittiötä, joka on mun homma. Onneks se ei haitannu. :) Lähin 11 aikaan kävellen S:n työpaikan edessä olevalle parkkipaikalle hakemaan meidän auton. Sinne kesti 13 minuuttia kävellä, eli just sopiva hyötyliikuntapätkä. :D Ajoin koululle hakemaan lapset kotiin lounaalle ja tullessa otettiin S kyytiin. Syötiin lounas ja vietiin S:n kans lapset takas kouluun. Matkalla juteltiin taas paljon S:n kans ja oli taas niin mukava jutella sen kans. Musta on aika hauska kun aina kun S pyytää mua tekemään jotain, se sanoo "Could I ask you to... ". Siis tietenki on mukavaa kun puhutaan kohteliaasti, mutta mun mielestä se vois vaan sanoo, että "this is your job to do" tai jotain, koska senhän takia mä täällä oon, että mä teen hommat mitkä mulle kuuluu. :D

Mä ajoin taas yksin kotiin, siistin sen keittiön ja vein roskat. Sitten olikin jo melkein aika hakee lapset koulusta. Hain ne ja kun tultiin kotiin, ne vähän yritti olla tottelematta mun pyyntöjä, mutta sain ne sitte kuitenki totteleen ihan hyvin. :) Syötiin välipalat ja sen jälkeen luin taas E:lle fairytaleseja. Sitte kuuden aikaan E meni kiltisti suihkuun, kun käskin, mutta V piti vähän raahata sinne sen jälkeen. Se piti pientä showta, mutta sain sen kuitenki suihkuteltua. Suihkujen jälkeen oli vaan vähän ongelmia saada ne laittaan vaatteet päälle, mutta vanhemmat tuli sitten kotiin, nii sekin homma sitten hoitui. :)

S laitto dinnerin ja syötiin ja juteltiin, ja se kysy multa, että miten päädyit au pairiksi ja kaikkee sellasta. :) Sitte lapset laitettiin nukkumaan ja S näytti mulle pyykinpesujutut kellarissa. Sen jälkeen mä pääsin nukkumaan.

Perjantaina nukuin taas aamun, mutta en niin pitkään ku edellisenä päivänä, nii mulla oli aikaa tehdä mun aamun hommat, eli siistiä keittiö ja tyhjentää astianpesukone sekä laittaa pyykit kuivumaan ja viedä kuivuneet pyykit yläkertaan. Sitte kävelin taas parkkipaikalle, otin auton ja hain lapset koulusta lounaalle. Otettiin taas S tulomatkalla kyytiin ja kun käännyttiin tähän meidän kujalle S sano: "Elli is driving so well." Kiva saaha tommosta palautetta! :D

S laitto lapsille lounaan ja jätti meidät syömään ja sano mulle että ota mitä haluat ja lähti ite käymään nopeesti kaupassa. Syötiin lasten kans ja pestiin hampaat ja mä siistin vähän keittiötä. S tuli ja se sano, että se menee takas töihin pyörällä, että mä voin viedä lapset yksin. Vein lapset takas kouluun kahdeksi ja sitte päätin parkkeerata auton ja jäädä sinne koulun läheisyyteen käveleskelemään. Aikaa siis oli vaan n. 2 tuntia ja kotiin oli tulossa siivooja, nii en halunnu olla siellä sillon. (: Oli kauhee ongelma löytää parkkipaikka, mutta tulipahan samalla harjoteltua ajamista ympäriinsä. :D





Käveleskelin ne pari tuntia ympäriinsä, kävin kaupassa ostamassa deodorantin, laastareita ja vesipullon ja otin kuvia. Strasbourg on kyllä kaunis. <3 Sitte hain taas lapset koulusta ja ajoin niitten kans kotiin. Kotona lapset halus vaan leikkiä niitten uudella matolla, eikä ne kaivannu muuta aktiviteettia. Mä pilkoin porkkanan ja sipulin, jotka S oli jättäny mulle ja pyytäny mua pilkkomaan. Luettiin yks fairytale lasten kans, S tuli kotiin ja sitte vein lapset suihkuun. V:n kans oli ihan kauhee fight. Se leikki ninjaa ja meni kyllä aika kauan ennen ku sain sen sinne suihkuun! Onnels se on kuitenki niin pieni vielä, että mä pystyn vastustaan sitä ilman ongelmia. Jos kyseessä ois joku 10-vuotias poika, mä en varmaan mahtais mitään. :DD

Sitten meille tuli perhetutut dinnerille. Vanhemmat E (joka on espanjalainen) & P ja niiden tytöt V ja C. Ne oli tosi mukavia, mutta ne ei oikein puhunu englantia, joten keskustelu kävi lähes kokonaan ranskaksi. Siks mulla oli vähän tylsää, ku en pystyny oikein osallistumaan... Mutta kuuntelin aktiivisesti ja välillä sain poimittua jotain sanoja ja oleen vähän, ihan vähän, perillä siitä mistä ne puhuu. Ruokana oli täytettyjä paprikoita ja bulgarialaista jogurttikastiketta. Oli hyvää! Dinnerin jälkeen lapset piti meille musiikki shown, joka oli kyllä hauska! :D



Lauantaina oli aivan ihana hellepäivä, 30 degrees! Lähettiin aamulla markkinoille ostamaan hedelmiä ja vihanneksia ja sen sellaista. Sitte käveltiin vähän lisää keskustassa, kunnes ajettiin takasin kotiin lounaalle. Sitte ne samat perhetutut oli kutsunu meidät niitten uima-altaalle, nii mentiin sitte S:n, E:n ja V:n kans niille iltapäiväksi. Oli kyllä kiva pulahtaa niitten pieneen uima-altaaseen, ku oli niin ihanan kuuma. :)



Tultiin sitten kotiin, ja kohta tänne saapui E:n sisko M ja myöhemmin myös sen mies. Ne oli kans tosi mukavanolosia ihmisiä. Otettiin niitten kans aperitiivit ja sain juoda oikeeta ranskalaista shamppanjaa! :) Sitte aikuiset lähti ulos, so I was babysitting. Oli kyllä aika helppo homma. Lapset oli sen verran väsyneitä, että ne ei kovin paljoo vastustellu. Mitä nyt E kieltäyty ensin lähtemästä yläkertaan ku mä sanoin, että aika mennä nukkuun. Mä sanoin, että okei, jos sä et tottele, nii mä en lue iltasatua, minkä mä voisin muuten lukee, nii johan alko tapahtua ja se teki kaiken ihan itestään. :D V vähän tappeliku piti riisua vaatteet, mutta vaan vähän ja sitte se oli tosi kiltisti. Luettiin iltasatu ja sanottiin hyvät yöt and this was done. Mä kävin sitte suihkussa, söin ja vietin loppuillan koneella.

Sunnuntai oli aika quiet päivä, tai ainaki aamu. Syötiin aamiainen ja sitte oltiin vaan täällä kotona. S teki lounaan, pasta bolognesea ja pasta pestoa. :) Lounaan jälkeen istuttiin S:n kans pöydän ääreen ja keskusteltiin kaikki läpi mitä mun hommiin kuuluu ja mitä pitää minäki päivänä tehä. Allekirjotettiin myös mun sopimus. Oikeestaan mulle ei tullu mitään täysin uutta informaatiota, mutta tarkennusta asioihin ja nyt mä tiiän aika hyvin mitä millonki tapahtuu tai ainaki pitäis tapahtuu. :) Selvitin myös, että se kännykkä minkä ne anto mulle on ihan mun käyttöön ja siinä on pre-paid kortti, jota mä voin sitte ladata, mutta tietty niitten pitää näyttää mulle missä ja miten. Tällä hetkellä kortilla ei voi soittaa, mutta siihen voi soittaa. :) Pyysin myös S:aa näyttään muutamia paikkoja mun kartasta, joten nyt voin lähtee tutkimusmatkalle kartan kans. :D


Kartta, bussiaikataulut, muita esitteitä ja bustram card - nuo odotteli lähempää tutustumista aika kauan, mutta nyt mun kartta on hyvää vauhtia kulumassa puhki. :)




Neljän jälkeen iltapäivällä lähettiin tohon aika lähelle sellaseen exhibitioniin, jossa oli kaikkia mahollisia yrityksiä täältä Strasbourgista ja siellä myyttin vaikka mitä. Se on kuulemma joka vuosi ja joka vuosi joku maa on siellä teemana. Tänä vuonna se oli España, Hola! Eli siellä oli espanjalaista ruokaa ja flamenco-esitys. Tavattiin taas samat perhetutut, koska niillä oli siellä kans niitten oman yrityksen edustus. Perhetuttujen vanhemmat P&E on restauroijia, P on kultaaja ja E restauroi maalauksia.


Gold

I got a golden nail!

Ravintolan lautaset <3
Kierreltiin myös muuten ympäriinsä siellä exhibitionissa, kunnes sitte ajettiin yhessä Strasbourgin ulkopuolelle Handschuheim-nimiseen pieneen kylään perinteiseen Alsacelaiseen ravintolaan syömän perinteistä Alsacelaista ruokaa. Tää on kuulemma asia, joka on pakko kokea, ennen ku jättää Alsacen. :)







Tarte flambée

Ravintola oli siis tosi perinteinen, ja ruoka oli Tarte flambée, semmosia vähän pitsan tapasia lättyjä, mutta joiden pohja oli erilainen ja ohuempi ja täytteitä ei ollu niin paljon. Ne tuotiin pöytään semmosen leikkuulaudan päälle suoraan uunista, leikattiin palasiksi ja syötiin sormin. Niitä tuodaan kuulemma pöytään niin kauan kunnes niitten käskee lopettaa. Siellä kuulemma pidetään outona, jos pyytää haarukoita ja veitsiä, mutta me tilattiin myös salattia, nii sitä varten saatiin tietenki haarukat ja veitset. :D
Oli ihan tosi rentoo syödä noitten ihmisten kans, ku ruoka tuli, nii kaikki vähän niinku hyökkäs sen kimppuun ja söi nopeesti, mutta kuitenki siinä koko ruokailussa oli semmonen rauhallinen eurooppalainen tahti. :) Muutenkaan ei todellakaan tarvi stressata mistään hirveen hyvistä pöytätavoista noiden seurassa, ei tänään eikä perjantain dinnerillä, koska ne itekki vaan käyttäytyy niin rennosti. :)



Jälkiruokana oli samanlainen lätty, mutta siinä oli täytteenä omenoita. Ennen syömistä siihen kaadettiin jotain alkoholia, joka sytytettiin palamaan. Sit se syötiin kanelin ja sokerin kans. Se oli hyvää, vaikka siinä maistu aika voimakaasti se alkoholi. Tämä ravintolaperinne oli kyllä mukava ja helppo: Ei tarvinu miettiä ja miettiä, että mitä tilais, eikä tutkia ranskankielisiä ruokalistoja. :D

Okei, viikko on nyt kulunu ja toinen alkamassa. Oon viettäny koko viikon perheen parissa ja tutustunu jo aika hyvin niihin ja uuteen kotiini. Oon päässy tutuiksi lasten kans ja ne on päässy tutuiksi mun kans. Tässä perheessä oon kyllä viihtyny tosi hyvin ja lapset on kyllä kans ihania, mitä ne nyt on tasaisin väliajoin yrittäny tehä sellasta, mikä ei oo sallittua. Nyt ois sitten aika alkaa kehittään myös omaa elämää, löytää kavereita ja lähteä tutustuun ympäristöön. Urheilukin ois mukavaa, koska koko viikkoon en oo tehny oikeestaan mitään. :) Mutta kyllä tää tästä lähtee!

Ja anteeks et tuli tämmönen kilometrin pituinen postaus! Jatkossa yritän kovasti kirjotella useammin, enkä varmaan kirjota niin tarkasti kaikkee mitä oon tehny. (:

1 kommentti:

  1. Ai perheen äiti on bulgarialainen? Kysy siltä että "kak si?" Jos se vastaa, että "dobre", niin sille kuuluu hyvää :)
    Kylläpä on mukava lueskella sun kuulumisia - melkein tekee itekin mieli lähteä aupairiksi. Ottaiskohan joku melkein 5kymppisen sellaisen? (:
    Merja

    VastaaPoista