maanantai 16. huhtikuuta 2012

Das Wochenende

Tämä päivä on ollut kuin päivä vanhasta elämästä: On tarvinu huolehtia vain itsestä. Oon nukkunu puoli yheksään, käyny ranskantunnilla, kirjottanu hulluna päiväkirjaa, käyny kävelyllä ja vähän kokkaillu itelle. No miksi näin? No kun perhe on ollut viettämässä pitkää viikonloppua Roomassa ja palaavat sieltä varmaan kohta kellon ollessa 21:57. Katotaan saanko postauksen valmiiksi ennen niiden saapumista. :)

Perjantaina lapset oli kotona lounaalla ja lounaan jälkeen menin takaisin kouluun E:n kanssa. Menin nimittäin opettamaan Euroopan hymniä suomeksi niiden luokalle! E:n opettaja on tänä vuonna mukana jossain tämmösessä eurooppalaisessa projektissa, joka tänä vuonna toteutetaan Suomen ja Ranskan välillä. Opettaja on siis vieraillut tänä talvena Suomessa (Savonlinnassa) ja kesäkuun alussa Suomesta on tulossa opettajia tänne vastavierailulle. Ja kun hän oli kuullut, että E:lla on suomalainen au pair, niin hän pyysi minua tulemaan hänen luokkaansa opettamaan heille Euroopan hymnin suomalaisilla sanoilla, jotta he voisivat sitten laulaa sen vieraille. Minusta tuo tietenkin kuulosti hauskalta, niin suostuin heti. :) Ja viime perjantaina sitten olin siellä laulamassa. Mua jännitti hirveesti koko homma etukäteen, mutta ihan loistokkaasti se sitten meni, ainakin mun omasta mielestä. :D Luin tekstiä ja lauloin laulua ja sitten luettiin yhessä ja lapset toisti ja laulettiin yhessä jne. Yllättävän hyvin 8-vuotiaat lapset sai laulusta kiinni ja artikuloi sanoja, odotin että se ois paljon vaikeempaa niille. ;) Meen sinne varmaankin vielä toisenkin kerran, ei ehkä yks kerta riitä. :)

Laulutunnin jälkeen ajoin sitte E:n kans kotiin ja perhe lähti siinä tunnin sisällä matkalleen. Minä hengasin kotona vielä parisen tuntia ja sitten suuntasin kohti Kehliä, jossa hyppäsin junaan ja matkustin ystäväni B:n luokse Saksaan Stuttgartin lähettyville, jossa olin pari vuotta sitten kesävaihdossa B:n perheessä. Perjantai-iltana B haki mut S-bahnilta ja kun saavuttiin kotiin, mentiin aika pian nukkumaan, koska oli jo aika myöhä.

Lauantaina me vietettiin päivä läheisessä kaupungissa nimeltä Schwäbish Hall. Se oli nätti kaupunki ja siellä me nähtiin tosikiva ilmainen Waldeslust-taidenäyttely, hieno kirkko ja uusi ostoskeskus sekä monia muita juttuja.








 
Illansuussa ajettiin sitten taas kotiin ja poikettiin matkalla supermarketissa ostamassa vähän ruokaa. Kotiin meidän seuraksi saapuivat B:n kaksi kaveria, jotka siis oon tavannu myös sillon kesällä. Oli kiva taas nähä! Me tehtiin ruokaa, pastasalaattia ja tosi hyvää hedelmäsalaattia ja sitten syötiin. [huom, fam saapui :D] Kaverit lähti sitten, mutta me saatiin B:n kanssa aikaiseksi vielä tämmöset:

RUMKUGELN!!
Sunnuntaina nukuttiin pitkään (tai minä nukuin, B kävi aamulla töissä) ja puolen päivän aikoihin käytiin vielä pienellä kävelyllä moikkaan mm. heppoja kylmässä ja vesisateessa... Sitte syötiin vielä pikalounas ja B heitti mut bussipysäkille. Minä matkustin Stuttgartiin ja käveleskelin siellä vielä ennen junan lähtöä vähän keskustassa vesisateessa ja muistelin kahden vuoden takaista kesää. :)




torstai 12. huhtikuuta 2012

Pâques 2012

Mulla oli kyllä mukava pääsiäinen. Erilainen mitä yleensä, mutta se nyt on ehkä ihan odotettavaa ja toivottavaakin. Nyt vietin sitä ranskalaiseen sekä bulgarialaiseen tyyliin. :) Pääsiäinen alkoi mun kohdalla kiirastorstai-iltana, kun suuntasin M:n ja Ainon kans elokuviin katsomaan Titanic 3D:n. :) Leffa loppu joskus 23:50 ja olin nukkumassa n. 01:30. Seuraavana aamuna sitten pirteänä ylös 06:30 ja rautatieasemalle, kun lähdettiin M:n ja Ainon kans Nancyyn.

Pitkäperjantaita vietettiin sitten Nancyssa Lorrainen régionissa. Nyt tulee yks outous Ranskasta: Pitkäperjantai on yleinen vapaa-päivä vain Alsacessa (jossa siis Strasbourg sijaitsee)! Nancyssakin oli siis kaupat auki ja meidän aika kului siellä käveleskellen, shoppaillen ja kahvilla istuen. Kaupunki oli nätti ja minä löysin halvalla kauniit kengät. :)


Poikettiin aivan ihanaan kauppahalliin..

..jonka pääsiäissuklaavalikoima oli aika runsas. :)



Katedraali


Place Stanislas



Parc de la Pépinière,

kaunis puisto..

jossa oli pinkki puu! :D
Palattiin Nancysta kuuden maissa, jotta Aino kerkesi omiin menoihinsa ja minä kotiin babysittaamaan. Ilta oli tosi helppo lasten osalta ja oli kiva vaan rentoutua vuorokauden rundin jälkeen. :)

keskustasta löytyi yks markkinakoju.. vähän vähemmän mitä joulunaikaan :D
Lauantai oli melkolailla kuten lauantait yleensä. Lapsilla oli harrastukset ja perheellä joitain menoja. Minä lähdin viettämään päivääni kaupungille. Kiertelin kaupoissa, sovittelin paljon vaatteita, ostin yhden vaatekappaleen, söin Brezelin, kävin teellä ja luin kirjaa ja ostin vähän pieniä suklaamunia. Kuudelta suuntasin kotiin, jonne perhekin saapui ihan mun jälkeen. Sitten värjättiin pääsiäismunia ja sen jälkeen suunnattiin ravintolaan syömään hostisän siskon M:n ja sen miehen J-M:n sekä joidenkin muidenkin sukulaisten kanssa.





Sunnuntaina syötiin pääsiäisen aamupala, johon kuului kananmuna ja yhdenlaista briochea. (Brioche on ranskalinen leivonnainen, vähän niin kuin pullaleeta, mutta rakenne on höttöisempi, josettetiedä.) Tämä on kuulemma perinne Bulgariassa. Lisäksi pääsiäisen aikaan täällä on leipomoissa pääsiäislampaita, jotka on siis lampaanmuotoisia makeita kuivakakkuja. Niitäkin meillä on ollut. Kananmunien kanssa tehdään taistelu, eli jokaisella on oma kananmuna ja niitä lyödään yhteen toisten kanssa. Se, jonka munasta säilyy ehjänä jompi kumpi pää, voittaa. Arvatkaa kuka voitti? Minä!

Salaatit

Katettu pöytä, näättekö mun paikalla olevan suklaapupun?
Jälkkärit; Charlotte aux fraises & tarte au carambar
Suklaan etsintää..

..ja löydäntää..

..ja vielä lisää
Tuossa kaikki pääsiäispupun tuoma suklaa, ei ehkä näy kuvassa kovin selvästi, mutta sitä oli PALJON.

Aamupäivällä valmisteltiin myös koko perheen voimin pääsiäsateriaa ja siivottiin myös. Samalla lammas paistui uunissa. M ja J-M saapuivat pääsiäislounaalle ja sitä sitten nautiskeltiin ajan kanssa. Oli kananmunataistelu (voitin taas! :D), viiniä, bulgarialaista salaattia, lammasta, papuja, porkkanoita, vihersalaattia, juustoja ja jälkiruoaksi kahdenlaista kakkua. Pääsiäspupu oli käynyt myös ja piilottanut puutarhaan paaaaaaaaljon suklaata. Täällä perinne nimittäin on, että suklaamunat on puutarhassa.
Syönnin jälkeen ajettiin M:n ja J-M:n luo Rottelsheimiin, ja käytiin siellä "ruoansulattelukävelyllä" ranskalaiseen tyyliin. (Tai mun mielestä se ainakin on ranskalainen tapa. :D)

kävelyn maisema Rottelsheimissa
Omenatarhaa
käytiin moikkaamassa myös näitä kavereita, muistatteko postauksen  01/10/2011?  vähän sitä ympyränsulkeutumismeininkiä taas ilmassa...
Myöhemmin lähdin myös lasten ja J-M:n kans kävelylle, kun lapset halus mennä keräämään saksanpähkinöitä ja syöttään aasille ja vuohelle maissintähkiä.

Maanantaina meillä oli lounaalla puolestaan meidän kreikkalaiset naapurit. Mietin ensin, että lähtisinkö johonki päiväksi, mutta halusin kuitenkin tavata nämä naapurit näin kunnolla ja eikä hyvää ateriaakaan haluttanut missata. Lisäksi satoi, joten oli ihan hyvä vaan pysyä kotona. :) Oli taas kananmunataistelu (tällä kertaa en voittanu) ja menuna kreikkalaisia filotaikinanyyttejä, salaattia, lammasta, porkkanoita, turkkilaisia kapriksia (taimitänenyton), viiniä, lämmintä salaattia (jossa on papuja, herneitä ja sen semmoista) ja jälkiruoaksi kakkuja. :) Nam nam, hyvää oli, mut täytyy kyllä mainita, että kreikkalaisiin verrattuna ranskalaiset on hiljasia. :D Vieraat lähti jo kolmen jälkeen ja minä käytin iltapäiväni TÄMÄN BLOGIN päivittämiseen. :)


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Printemps

Joyeuse Pâques (=hyvää pääsiäistä) täältä Ranskasta! On taas jääny vähän tämä kirjottaminen, mutta nyt kirjottelen taas vähän siitä mitä oon viime aikoina puuhaillu ja saatte myös kuvia tästä ihanasta Keski-Euroopan keväästä. :)




Joo.. viikonloppuihin on kuulunu Strasbourgin karnevaalin katselemista, leffassa käymistä (Cheval de Guerre, The Artist ja Titanic 3D, kaikki hyviä), ulkona käymistä Elsin, Ainon ja hongkongilaisen au pairin J:n kanssa, picnic Orangerie-puistossa, käveleskelyä ja ajanviettoa kaupungilla mm. kahviloissa, luistelua, biljardia ja shoppailureissu Saksan puolelle Kehliin pyörällä (n.35 minsaa kotoa). Löysin sieltä farkut ja tennarit yhteensä alle 40e. :D


Arkipäiviin on kuulunu sitte urheilua, ranskan tunteja, kivojen ja ei-niin-kivojen lasten hoitamista, takapihalla leikkimistä ja ulkoilmasta nauttimista. Nyt menneen viikon sää on ollut vähän kylmempi ja sadepäiviäkin on ollut, mutta ennen sitä oli ajoittain tosi lämmintä ja aurinkoista. Yhtenä keskiviikkoiltapäivänä olin E:n kans puistossa toppi päällä, kun oli vaan niin kuuma. (Maaliskuussa hei!) :)

Place de la Republique
Parlement Européen
yks mun lenkkireitti kulkee ihan tosta :)
tunnistatte varmaan kukan, englanniksi dandelion, ranskaksi  pissenlit
Narsisseja
Ja sitten näitä kukkivia puita sekä puiston näkymiä:










Ja meidän magnolia.... <3 On se vaan niin kaunis.






Oon kyllä ollu ihan haltioissaan noista puista, ei Suomessa tämmöstä nää! Harmi, että tuo kukinta-aika on kuitenkin niin lyhyt, n. 10 päivää. Tällä hetkellä lähes kaikki kukat on tippunu pois ja oksiin alkaa puskea lehtiä. Miksei kukat vois olla saman ajan kuin lehdetkin? :) Nämä kauniit ilmat on saanu mut muistelemaan aika paljon viime syyskuuta, kun saavuin tänne ja ilmat oli niin huiput. Tuntuu hullulta ajatella sitä aikaa. Samalla se tuntuu myös ympyrän sulkeutumiselta, eli kohta on kesä ja mun aika jättää ihana Strasbourg ja ihana perhe ja palata Suomeen. :( Tässä yks ilta tuli myös puheeksi S:n kans, että millon mä voin matkustaa takaisin ja sen jälkeen tuli aika kauhea olo. :D Saas nähdä kuinka kauheeta se sitten on kun oikeesti pitää lähteä. Nyt näyttää siltä, että mä tuun Suomeen Heinäkuun alkupäivinä, jotta kerkeän pikkusiskoni rippijuhliin. Eli mulla on enää n. 3 kuukautta jäljellä täällä! Kauheeta!! :(