torstai 23. helmikuuta 2012

Saint-Cergue & Gruyère

Perjantai-iltana tosiaan ajettiin koko perheen voimin täältä Strasbourgista Sveitsiin pieneen Saint-Cerguen kylään. Matkaan meni noin 5h, kun pysähdyttiin syömään nopeesti mäkkärissä. :D (Eka kerta mäkissä täällä maailmalla ollessani!) Sveitsiä ei kauheena pystyny ihastelemaan, koska oli jo pimeetä. Perillä majoituttiin Chambre d'hôteen ihan kylän keskustaan. Chambre d'hôtet on sellasia, että paikalliset ihmiset vuokraa huoneita omista taloistaan matkailijoille ja yleensä tarjoaa myös aamiaisen. Tätä piti herttainen vanharouva ja huoneet oli persoonallisen kodikkaita. :)

tässä huone jossa mä nukuin
Lauantaiaamuna aamiaisen ja pukeutumisen jälkeen suunnattiin sitten suksivuokraamon kautta rinteeseen perheen ystävien K:n ja P:n sekä niiden lasten M:n ja T:n kans, joilla on oma majapaikka tuolla Saint-Cerguessa.



Sitten se laskettelu. Sanon nyt heti, että ei tarvi olla kateellinen, ei todellakaan ollu mitkään Alpit. :D Jura on pieni vuoristo ja paikka johon mentiin laskemaan oli semmonen pieni lapsille suunniteltu "laakso". Oikein sopiva siis meidän seurueelle, johon kuului pieniä lapsia ja aikuisetkin oli P:a lukuunottamatta aloittelijoita laskettelussa. (Isä E siis osaa vaan lautailla, jos ihmettelette. ;D) Mulle vaan oli vähän liian lyhyet rinteet. :)

tossa näkyy nuo isoimmat mäet

ja tuossa sitte lastenrinteitä

näkymä ison mäen päältä
Mutta tosi mukava oli olla ulkona vielä tollasessa auringonpaisteessa! Oli ihan sairaan kuuma, vaatetta oli ihan liikaa. :) Lounastettiin tuolla rinteen keskellä olevassa ravintolassa, istuttiin ulkona eikä kyllä palellu yhtään! Lounaan jälkeen laskin sitten yhdessä lasten kans, eka E:n ja myöhemmin molempien, eli kattelin niiden perään. Se oli kivaa ja kiinnostavampaa ku yksin laskeminen pienissä rinteissä. :D


ravintola
 Sitten kun väsähdettiin, tai M ja T väsähti, vaellettiin takaisin autolle ja palattiin kylään. S meni kauppaan ja me mentiin E:n ja lasten kans ravintolaan juomaan jotain. Sitte S tuli sinne ja se oli ostanu suklaata ja mulle ihan ikiomaksi tällasen:


300 gramman levy sveitsiläistä maitosuklaata ja se vielä käski olla tarjoamatta siitä kenellekään. :D On mulla kyllä huippukiva hostäiti! :))))) Mietin kyllä, että mitähän mä oon tehny, kun mua näin hemmotellaan. :D
Saint-Cergue
Illan pimennyttyä kipaistiin sitten ystävien luo niiden kivaan huoneistoon viettämään iltaa yhdessä. Syötiin raclettea (jonka muuten esittelen seuraavassa postauksessa!) ja juotiin olutta ja viiniä. :)) Ja naurettiin lapsille. :P 


Sunnuntaina ilma oli vähän erilainen, lunta pyrytti, märkää lunta. Mutta me oltiin pulkkamäessä!! Vitsit oli siistiä piiiiiiiiiitkästä aikaa laskea isosta mäestä ja olla yhtä innoissaan ku lapset. :DD Ja vielä kun sattui olemaan laskiaissunnuntai, nii mähän vietin sitä nyt ihan asiaankuuluvalla tavalla. :D


Puolenpäivän jälkeen lähdettiinkin sitten takaisin Strasbourgia kohti. Ajettiin Sveitsin läpi ja nyt saikin sitten ihailla hienoja maisemia, vaikka sää ei oikein siihen ollut suotuisa. Matkalla pysähdyttiin Gruyèressä, joka on tunnettu

juustostaan,

marengeistaan

ja kermastaan ;)
Syötiin Le Chalet -ravintolassa juustofondueta ja vähän muutakin ja noita kaikkia erikoisuuksia tuli maistettua. Hyvää oli! Sitten käytiin nopeasti vähän kävelemässä ja Gruyèren linnan matkamuistomymälässä, kun aika ei riittänyt linnan kiertämiseen. Tuohon mennessä lumisade oli muuttunut jo vähemmän märäksi ja maisemat näytti kauniilta. Vai mitä?





Gruyère
Tämän jälkeen väsyneenä Strasbourgin kotiin palatessaan pystyi kyllä sanomaan, että J'ai passé un week-end très bon, eli että minulla oli tosi hyvä viikonloppu! <3

torstai 16. helmikuuta 2012

L'hiver à la Robertsau

Ystävänpäivää vietettiin täällä Robertsaun hoodeilla tällaisissa maisemissa:









Lunta siis satoi ja paljon. Olihan se ihan kivan näköstä, mutta samalla se teki kaiken niin märäksi jne....

Ystävänpäivän kunniaksi: Amélie soundtrack ja Yves Rocherin pussukka, jossa vadelma-suihkugeeli, -kylpyvaahtopala ja kylpykuulia(?) :)
Ja sitte voin kertoa, että ei toi lumi kauaa pysyny, keskiviikkoaamuna ei ollu enää mitään jäljellä. Sato vettä ja oli aika harmaa päivä. Tänään on sitten vuorostaan ollut ihan keväinen sää, aurinko paistaa, linnut laulaa ja ulkona tarkenee ilman pipoa ja käsineitä. Okei, vähän meinaa välillä tuntua oudolta nämä säänvaihtumiset. Keskiviikkona päivän ohjelmaan kuului myös Elsin hyvästeleminen, mikä on saanut mieleni vähän matalaksi. :( Mutta jospa nyt ois edessä kivaa, kun pääsen nimittäin perheen mukaan laskettelemaan viikonlopuksi Jura-vuorille! Pääsen siis kokemaan keskieurooppalisen laskettelupaikan. :) Lähtö on huomenna iltapäivällä, iiiiks, jänskättää!! :))))))

maanantai 13. helmikuuta 2012

Live, love, laugh

Ois varmaan aika taas kirjotella tänne kuulumisia, kun viimisestä kahdesta viikosta en oo kirjottanu tänne mitään. Nuo pari viikkoa oon ollu aika kiireinen (taas kerran ;) ), nii eihän sitä sillon bloggaamaan kerkee.. Nyt en oikeen tiiä mistä alottaisin, ehkä tästä kuluneesta vikonlopusta.


Lauantaina tapasin latvialaisen M:n ja sen ranskantuntikaverin puolalaisen A:n ja me mentiin luistelemaan Icebergiin. :) Nyt oon saanu jo 2 henkilöä, jotka ei oo hirveesti luistimilla elämässään ollu, tykästymään luisteluun ja opetettua niille jotain (= peruspotkuja :D)! Luistelun jälkeen jatkettiin M:n kans Rivetoilen ostoskeskukseen ostamaan nopeesti vähän syötävää ja sen jälkeen siirryttiin ciné citéen elokuviin katsomaan Miehet jotka vihaavat naisia -hollywoodversio, ranskaksi nimi hienosti Millenium: Les hommes qui n'aiment pas les femmes. :) Katottiin siis kuitenkin englanninkielinen ranskaksi tekstitetty versio. Mun mielestä ei ollu niin hyvä, kuin ruotsalainen leffa, mutta ihan hyvä kuitenkin.



Eilen vietettiin M:n kans lazy Sunday eka kiertelemällä tuossa Orangerie-puistossa ihmetellen sen eläimiä, esim. noita haikaroita ja kenguruita! Puistossa oli tosi nättiä, aurinko paisto ja lampi oli jäässä. Me syötiin paahdettuja kastanjoita (oli hyviä) ja sitten meille tuli kylmä, niin lähdettiin pois.



minä ja kastanjatötterö

pitäskö mennä luisteleen tonne?

Puiston jälkeen päätettiin vaan istua raitiovaunussa E sen päätepysäkille asti. Matkattiin siis Baggerseelle, josta löyty ostoskeskus, jonka syömäpaikka, semmonen pikaruokala oli auki. Mentiin siis sinne, kaakao & kakkupala 3€, Strasbourgissa saa ehkä kaakaon tolla hinnalla. (: Sitte matkattiin takasin ja minä suuntasin kotiin ja M asemalle odottelemaan junaa.


Sitten mä vaikka voisin vähän kertoo tästä säästä täällä, se on nimittäin ollu talvinen! Lunta on sadellu aina joskus ja ilma on ollu KYLMÄ. Siis oikeesti pakkasta on ollu öisin jopa yli -10 ja päivisinkin jotain -7 ja lisäksi kylmä tuuli, ajoittain kova sellainen. Hrrrrr! Palellu on, ulkona ja sisällä, kun eihän näitä taloja oo suunniteltu tämmöseen kylmyyteen. Meillä etenkin alakerta on ollu tosi kylmä, yläkerta on ihan ok ja mun oman huoneen sain lämpimäksi, kun käänsin patteria vähän isommalle. Tämä on kuulemma poikkeuksellista täällä ja ihmiset on vähän kauhuissaan, mutta ei niin kauhuissaan, kun ne vois olla. Ei pitäis kestää kauan ja nyt tälle viikolle on luvattu kuulemma lumisadetta. Ja nyt te siellä Suomessa kuitenki sanotte että joo joo, täällä on ollu -30 vaikka kuinka kauan, joo tiiän, mutta silti täällä on ollu ihan sairaan kylmä ja mua ei todellakaan haittais jos se loppuis nyt, eikä enää tulis. Onhan se toisaalta ihan kiva, että saatiin vähän talveakin tänne, mutta mä oon nyt Ranskassa, jossa ei tarvis olla Suomi-ilmoja.


you see? snow

käytiin kattoon joutsenia lasten kans tossa lähellä
Mitä sit normaalista arjesta, niin tosiaan viimeistä edellisen viikon olin aika kiireinen. Maanantai-iltana laitoin lapset nukkumaan, kun vanhemmilla oli menoa, tiistai iltana meille tuli E:n sisko ja sen tytär raclette illalliselle, kun niillä oli se pannusysteemi, joka tarvitaan racletten syömiseen. Ei tullu otettua mitään kuvia, nii jos haluatte tietää tarkemmin, googlettakaa. (Tai sit mä voin esitellä tarkemmin, jos syön toisen kerran.) :) Keskiviikkona mun oli aluksi tarkotus taas vahtia lapsia, mutta sitte S kerto, että E tuleeki kotiin. E sitte soitti, että se tulee vähän myöhemmin, että jos mä voin olla lasten kans siihen asti ja se sitte laittaa ne nukkumaan. Oli siis ihan kiva lastenvahtimisilta, ilman sitä vaikeinta osuutta, eli liian pirteiden lasten nukkumaanlaittoa. :D Me katottiin mun joululomakuvat, kun ne halus nähä ne ja pelattiin afrikan tähteä. Torstaina minä pääsin illalla oopperaan! S:n työpaikalla niillä on semmonen systeemi, että jos jollakin on lippu johonkin oopperaan tai vastaavaan, mutta tämä henkilö ei itse pääse, niin se laittaa viestin kaikille, että täällä ois lippu ja sitte kaikki tietenki yrittää saada sen. :D S soitti mulle iltapäivällä ja kysy haluaisinko mä mennä ja mähän tietenki halusin, ku tommosesta kulttuuririennosta oli kyse ja vielä ilmaseksi pääsis. S sitten myös sai sen lipun mulle ja minä vietin torstai-iltani Strasbourgin oopperassa katsomassa Kat'a Kabanovan, joka oli kyllä ihan tasokas ooppera.


Perjantaina iltapäivällä perhe lähti viikonlopuksi Pariisiin ja kävin viemässä S:n ja lapset (E oli menny jo edeltä) Garelle meidän autolla. Kotiinpääsy sieltä yksin ei sitte ollukkaan niin yksinkertasta, mutta ei siitä sen enempää, pääsin kotiin ehjänä ehjällä autolla. :) Vietin perjantai iltapäivän ja illan Rivetoilessa shoppailemassa, tulin kotiin, kävin suihkussa ja kokkailin vähän itelle ja menin nukkumaan. Lauantaina kävin aamulla vähän ulkoilemassa siten, että tein pikavisiitin Les Hallesille (ostoskeskus) ja ostin uuden pipon, joka peittää korvat kunnolla. Oon muuten ostanu nyt 2 uutta pipoa ja yhdet käsineet ihan noiden säiden takia, ei nimittäin Suomesta tullu hirveesti talvitamineita otettua mukaan. Illalla juhlittiin sitten Elsin synttäreitä!




Meitä oli liikkeellä 4 suomalaista: minä, Elsi, Aino ja  Elsin kaveri Anna Baselista + yks hongkongilainen au pair, joka tavattiin nyt ensimmäistä kertaa. Syötiin eka tarte flambéeta yhdessä ravintolassa ja sitte jatkettiin matkaa Berthomiin, josta toi ylin kuva on. Tykkään tuosta paikasta tosi paljon, se on tommonen kivan tunnelmallinen. Sitten mentiin vielä Le Waikikiin, jossa sitten istuskeltiin muutama tunti. Ilma oli tosi kylmä ja minä olin liikkeellä pyörällä, oli vähän jäässä, kun pääsin kotiin sillon yöllä. :)


 
Sunnuntaina tavattiin vielä suomalaisten voimin ja käytiin Tomi Ungerer -museossa ja tuossa kuvassa näkyvässä rakennuksessa, eli rakkaassa Strasbourgin katedraalissa. :) Koska oli kuukauden ensimmäinen sunnuntai, kaikki museot ja myös katedraaliin kiipeäminen oli ilmaisia, kiivettiin siis tuonne ylös. Sitten suunnattiin garelle ja hyvästeltiin eka Anna ja n. tunnin päästä Elsi. Oli kiva viettää aikaa tolleen välillä ihan vaan suomiseurassa ja puhua pelkästään suomea. :)



Viime viikko meni flunssassa ollessa ja pientä draamaa oli myös ilmassa. Elsi joutuu lähteen sen perheestä ennemmin kun piti, meillä vaihtuu siivooja, pikku E oli keskiviikon mahakivussa ja se kävi lääkärissäki... Vaikka oon ollu nyt lomalla ranskantunneilta (kun meidän opettaja on poissa), en oo hirveesti ehtiny mitään blogeja päivittelemään tai mitään muutakaan sellaista. Kuitenki oon usein huomannu ajattelevani kuinka tykkään tästä au pairin työstä täällä - tietenki se ajatus on sitte saattanu muuttua, kun lapset on ollu hankalia ja niin edelleen. (: Afrikan tähteä ollaan lasten kans pelattu aika paljon. Viime kerroista onki aikaa, ne oli nimittäin sillon syksyllä ku olin just saapunut tänne ja tuonu sen pelin niille. Huomasin kyllä miten erilaista se oli nyt kun sillon ekalla viikolla. Syksyllä mä olin aika varovainen lasten kans ja välillä vähän sovelsin sääntöjä, että lapsilla ois kiva peli, mutta nyt oon vaan sanonu että 'this is the game' ja 'c'est la vie', jos ei onni suosi. Lasten, etenki V:n englanti on kehittyny paljon syksystä ja nyt pystytään paljon enemmän keskustelemaan ja väittelemään pelin kuluessa. Nyt niille voi myös paremmin selittää sääntöjä, esim. sen, että jos afrikan tähti löytyy ihan läheltä tangieria tai cairoa ja sitte sen saa nopeesti vietyä jompaankumpaan, nii voittaa pelin, ilman käymistä Afrikan eteläkärjessä. V: ' you have to do all the way! ' :) Ja mua ei oo harmittanu yhtään lasten puolesta, vaikka mä oon voittanu melkein joka kerta, ku ollaan pelattu, haha. :DD

torstai 9. helmikuuta 2012

Kehl

Tein tässä yhtenä lauantaina ulkomaanmatkan tohon Saksan puolelle Kehlin kaupunkiin. Kehlhän sijaitsee tossa ihan vieressä Reinin toisella puolella ja sinne pääsee näillä Strasbourgin busseilla aika helposti. Kävin siellä ennen joulua ostamassa junaliput Frankfurttiin ja takas, mutta nyt vasta oikeesti löysin tuon kaupungin! Siksi se ansaitsee oman postauksensa.


Ensisilmäys Kehlistä ei ole kovin vaikuttava. Tämä Ranskan puoli ennen rajaa, jonka läpi bussit ajaa, on suorastaan rumaa aluetta: huonostihoidettuja taloja, likaista, mutaista ja ankeata... Sitten kun pääsee sillan yli Kehliin, ei sekään näky heti sykäytä. Mutta sitten kun kävelee syvemmälle pieneen kaupunkiin, sieltä paljastuu ihan kivoja taloja, siisti keskusta, hieno kirkkoaukio ja kivoja kauppoja sekä ainakin yks hieno jätskibaari/kahvila. :)

ostoskeskus

Kehlin kirkko ja kirkkoaukea



Mulla oli tarkoitus mennä Kehliin katteleen alennusmyyntejä, kun Saksassa kerran on halvempaa shoppailla, mutta siellä ne alet oli jo aikalailla ohi. Kyllä jotain vielä löyty ja teinkin muutamia kivoja löytöjä. :) Kiertelin siis ostoskeskuksen ja sen jälkeen vähän muitakin kauppoja. Sitten kävelin Reinin vartta kävelysillalle (Passerelle des deux rives  josnytosasinkirjottaaoikein), jonka ylitettyäni olin takaisin Ranskassa. Tuossa molemminpuolin Reiniä on siis semmonen Jardin des deux rives eli "kahden puolen puutarha", joka on semmosta hieman puistomaista aluetta, isoja nurmialueita jne. Oli tosikivan näköstä näin talvellakin, joten kesällä olis varmaan tosi kiva viettää aikaa tuolla. :)





Ihan kivalta se Rein täälläkin näyttää :)
Kehlistä palasin bussilla, joka oli ihan hullun täynnä, en oo ikinä vielä ollu niin täydessä bussissa! Vielä pysähys Rivetoilessa ja sitten kotiin kattoon taitoluistelun em kisoja, jotka siis katsoin ihan normaalisti Ranskan eurosportilta. :D